Latest articles

  • Loppiainen eli vanha joulu

    Espanjalaisten varsinainen joulu on loppiainen. Loppiaisena saadaan joululahjat ja edeltävänä päivänä katsotaan kolmen kuninkaan kulkueita. Jouluaattona lapset saavat yleensä yhden lahjan. Omassa perheessäni oli sellainen perinne, että kun minä ja sisareni heräsimme joulukuun ensimmäisenä aamuna , niin löysimme sänkymme alta yhden pienen lahjan ja ison piparmintun makuisen makeissauvan, joka oli väriltään punavalkoinen js siitä riitti…

  • Ensimmäinen ulkomaalainen asukas Torreviejassa

    Lähdin tapani mukaan aikaisin lenkille, koska olen aamuvirkku ja nelijalkainen lenkkikaverini Stella ei halua juosta auringon paahteessa, kuten en myöskään minä. Suuntasimme kohti vuoristoa, koska pidän mäkisestä maastosta. Olimme juosseet pienen matkaan, kun kuulin kiihtynyttä puhetta ja ruotsiksi. Poliisiauto oli pysähtynyt erään talon eteen ja auton vieressä vaalea nainen selitti kovasti pelkääjän paikalla istuvalle. Juoksin…

  • Löytöeläinten joulu

    Paras joululahja on lahjoittaa apua tarvitseville ja tällä kertaa halusin muistaa löytöeläimiä. Vietimme ensimmäisen joulun Torreviejassa ja halusin viedä jotain paikalliseen rescue-tarhaan. Sain tietoa somesta, jossa kerrottiin, että eläimet kaipaavat lämpimiä peittoja ja huopia. Otin tarhan tiedot ylös, nimen ja osoitteen, mutta kadun numeroa ei kukaan tiennyt. Vastattiin, että mene kadun päähän, niin sieltä sen…

  • Häälahjoja ja asunnonvaltaajat osa 3

    Omalle kohdalle tullut jo kaksi kertaa tilanne vastaan, että asunto on myyty kalustettuna, mutta kaupanteon jälkeen kun olen mennyt kiinteistöön, niin tavaraa lähtenyt sopimatta mitään etukäteen. Valencian kerrostaloasuntoon oli jätetty vain kirjakaapit, kaikki muu oli lähtenyt, kuten sänky, ruokapöytä ja tuolit sekä kattolamput. Torreviejan asunnosta oli viety mm.taulu, joka komeili asunnon myynti-ilmoituksessa ja irtaimistoa. Kun…

  • Payment method, check

    Maksuvälineenä shekki During the trading event, the apartment is paid for by check. A long time ago, I was an exchange student on the American continent, I got a checkbook for me. I hadn’t used the checks before, only received gift charts. I still have that checkbook, because it was so exciting to use it….

  • Asunnonvaltaajat osa 2

    Naapurusto oli jo siinä uskossa, että asunnonvaltaajista vihdoin päästiin eroon, koska olivat viikko sitten tyhjentäneet asunnon ja koko porukka lähtenyt autolla pois. Tämän jälkeen ollut hiljaista. Tällä alueella on harvinaista, että asuntoja vallataan. Myönnämme, että kaksi lukkoa olemme itse laittaneet vallatun talon porttiin, joista viimeisin oli murrettu viime yönä. Lukko oli poikkaistu voimapihdeillä, vain kettinki…

  • Juhlapäivät

    Itsenäisyyspäivä Vietimme Suomen itsenäisyyspäivää ensimmäistä kertaa Torreviejassa. Laitoimme roihut muurin päälle ja altaasta heijastuva sininen valo valaisi koko etupihan. Naapurimme oli laittanut kynttilät ikkunoihin. Kukkulamme päällä näkyi Suomen Itsenäisyyden hiljainen ja arvokas juhlinta. Pyhäpäivät Jos ei ole siesta, niin on fiesta, kuten eräs virolainen toimija meille sanoi. Espanjalaiset ovat fiksua kansaa. Kaikista pyhäpäivistä otetaan kaikki…

  • Asunnon muutostyöt

     Asunnon muutostyöt Tällä hetkellä asunnot eivät kuulemma mene kaupaksi, koska nykytilanne on epävarma. Ei uskalleta tehdä ostopäätöstä. Sama oli korona-aikana. Meille kävi silloin tuuri, että löysimme ostajan Valencian kerrostaloasunnolle juuri 2019 puolella. Kaupat kuitenkin siirtyivät koronan takia kevääseen 2020, koska notariaattitoimistot olivat suljettu epidemian takia. Kirjoitin aikaisemmin, kuinka päädyimme ostamaan asuntomme Torreviejasta ja olimme vakuuttuneet,…

  • Asunnonvaltaajat

    Kaikenlaisia kommelluksia on tullut vastaan, mutta pitikö sitä kokea vielä tämäkin. Eräs kadun varrella asuva nainen, paikallinen tietotoimisto, kävelytti koiraansa ja pysähtyi juttelemaan kanssani, samalla kun koiramme tekivät tuttavuutta keskenänsä. Nainen tiesi paljon siitä mitä alueella tapahtui ja halusi jakaa tietonsa kanssani, viimeiset tarinat asunnonvaltaajista. Valtaajat ovat nuori pariskunta, joilla kaksi pientä lasta ja koira….

  • Apartment sales event

    Kaupantekotilaisuus Buying and selling a property goes a long formula. A lawyer is needed to find out all the housing issues and the shops are done at the notary …. and all these costs. Indirect costs about 15 % when purchasing + legislative offices approximately € 2000-3000, of course, depending on the apartment and the…