Kaunis merenranta-asunto

Jo aikoinaan vanhempani olivat aikeissa ostaa asunnon Mar Menorissa. Setäni joka asui Madridissa, suositteli aluetta ja myös itse muutti sinne jäätyään eläkkeelle. Muistan ne upeat merelliset kuvat, jotka tekivät suuren vaikutuksen. Turun saaristo ja veneily ovat aina kuuluneet perheemme vapaa-ajan viettoon, joten meri-ihmisinä Mar Menor kiinnosti ja vanhempani olivat melkein tekemässä kaupat, mutta viime metreillä vanhempiani alkoi mietityttää, pelottaa ja asunto jäi ostamatta. Jälkeen päin päätöstä kaduttiin, varsinkin kun setä pyysi kylään luokseensa.

Mar Menor, mar me nor=pieni meri

Mar Menor on suolaisen veden laguuni Iberian niemimaalla. Se on Espanjan suurin laguuni. Puoliympyrän muotoisen Mar Menorin erottaa Välimerestä hiekkakaistale, joka on 22km pitkä ja 100-1200m leveä, nimeltään La Manga del Mar Menor. Sen edessä on viisi vulkaanista alkuperää olevaa saarta: kolme suurta saarta ja kaksi pienempää.

Ilmasto

Mar Menorissa vallitsee kuivan välimerellinen ilmasto. Vuoden keskilämpötila 17-18 astetta, talvet leutoja ja kesät kuumia. Tammikuussa lämpötila vaihtelee 16-5 ja elokuussa 30-21 asteen välillä, ajoittain kesällä lämpötila saattaa nousta jopa 40 asteeseen.

Merenranta-asunto myynnissä Mar Menorissa

Kaunis asunto, jossa 25 neliön parveke ja näkymä merelle. 125 neliön asunto, jossa mm. Mielen kodinkoneet, italialaiset keittiökalusteet ja huoneistossa marmorilattia. Kaksi isoa autotallipaikkaa, joissa paikat myös pyörille. Tupla-autotalliin pääsee hissillä. Yksi iso makuuhuone kaksi suihkua. Olohuone+ ruokailuhuoneeseen mahdollista rakentaa toinen makuuhuone.

Hinta 279.900€

Tutustumisen arvoinen kohde! Ota yhteyttä, jos asunto kiinnostaa.

www.campoverde47casas.com

Samankaltaiset artikkelit

  • Housing puff

    Puhallus You do a bit of fraud and pay fines rather than comply with the law. The real estate agent, if he’s fair, can casually reveal that you build first, the neighbor files a complaint, you pay a few hundred in fines and that’s it. If you are conscientious and apply for a permit first,…

  • A foxy company

    Kettumainen yritys Many real estate agencies advertise that they are international, but what does that mean in practice, other than that some employees have studied languages, mostly English? In practice, companies do not know about the different ways of working in various countries and their laws. Even though we sold our house in the summer,…

  • Home buyers interested in Costa Blanca

    Asunnonostajat kiinnostuneet Costa Blancasta The latest tourism board is Villajoyosa Granting a new tourism board in Valencia will be published in the official publication of Generalitat Valenciana (DOGV) in the coming days. The mayor of the city, Andreu Verdu, has emphasized that the recognition shows that the beaches of Villajoyosa are clean beaches and the…