Rakennusmääräykset

Espanjalainen tuttuni Inma sanoi, että haluatte muuttaa asumaan ja nauttimaan elämästänne tänne etelään, mutta paratiisi ei voi olla täydellinen, vaan asunnoissa on omat vikansa… ja hymyili pieni pilke silmäkulmassa.

Nykyisten rakennusmääräysten mukaan asunnoissa pitää olla koneellinen ilmanvaihto, mutta lämmitys ei ole pakollinen. Kun ostat uudisasunnon, niin asunnon hintaan pitää lisätä lämmityksen asennus, koska se on välttämätön. Talvet ovat kuitenkin viileitä ja ilmasto kostea. Samoin koneellista ilmanvaihtoa ei välttämättä ole asennettu, vaikka määräykset velvoittavat. Nykyinen talomme oli purettu perustuksia myöten ja rakennettu uudestaan, jonka vuoksi kaikki on uutta ja modernia, paitsi ei ilmastointia. Jouduimme teettämään sen jälkikäteen. Olisi ollut helpointi asentaa se jo rakennus vaiheessa, mutta taisi unohtua edellisten omistajien toimesta. Tämän vuoksi kun palasimme kesän jälkeen paratiisiin, niin se oli kuin kasvihuone, kostea ja lämmin. Vastaan ei onneksi luikerrellut käärmettä, vaan pari tyytyväistä torakkaa kavereineen. Porukalla oli ollut ratkiriemukkaat olosuhteet, sillä olivat vipeltäneet pitkin seiniä ja kakineet sinne sun tänne. Luulin ensin, että mukana olisi ollut pari liskokaveria, mutta kuulemma torakat tekevät tarpeensa myös pitkin seiniä.

Saimme tutun sähkömiehen kautta suomalaiset asentajat paikalle asentamaan ilmastointiventtiilit huoneisiin, alakerran kaappeihin ja kylppäreihin. Asentajat tulevat joka kuukausi Fugesta asti, koska täällä Torreviejassa paljon työtä tarjolla. Talon katolle asennettiin aurinkokennot, joista energia laitteisiin. Lopputulos on suorastaan mahtava, sillä huoneisiin tuli raikasta ilmaa ja asumismukavuus kasvoi. Ystäväni Mari oli ehdottanut, että jättäkää aina joku ikkuna hieman auki, niin ilma vaihtuu sitä kautta. Meillä ei ole ikkunoita, ainostaan liukuovia ja toiseksi ehdotus ei kuullostanut hyvältä, mutta näin kuulemma moni tekee, kuten myös hän itse. Kun asentajat olivat lähdössä, niin Mari pyysi heidät käymään asunnossaan. Mari oli myös todennut käydessään meillä, että kyllä koneellinen ilmanvaihto aina avoimen ikkunan voittaa.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *