Via Verdes täytti 30 vuotta

Espanjan hyvä ilmasto helpottaa pyöräilyä käytännössä ympäri vuoden. Itse asiassa Espanja on maa, jossa on eniten biosfäärialueita (53), ja siellä on 16 kansallispuistoa sekä joitakin Euroopan kauneimmista ja parhaista viitoitettuja reittejä (kuten Camino de Santiago, josta voit jopa löytää ilmaisia ​​hostelleja ). Monet matkat kulkevat kulttuurillisesti ja gastronomisesti kiinnostavien kohteiden kautta. Espanjassa on monia viehättäviä ja hiljaisia ​​kaupunkeja, joihin voit tutustua pyörällä (sekä rannikolla että sisämaassa). Monet pyöräilijät matkustavat mieluummin hiljaisella lomakaudella (välttäen heinä- ja elokuuta), jolloin polut ovat vähemmän täynnä.

Rautatie, ekologisin kulkuväline tarjoaa meille uusia reittejä käytöstä poistuvien rautateiden vuoksi. Espanjassa vuonna 1993 oli yli 7600 kilometriä verkostoja, joilla ei enään ole ollut junaliikennettä tai joilla ei ole ollut sitä koskaan, koska rakennustyöt jäivät kesken. Tätä historiallisesti ja kulttuurisesti arvokasta perintöä pelastetaan unohduksesta ja täydellisestä katoamisesta, sillä se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia kehittää uudelleen ekomatkailua.

Vihreät tiet ovat vanhoja rautateitä, verkosto yli 3 200 kilometriä, jotka on muutettu pyöräily- ja vaellusreiteiksi. Tarjolla on yli 120 reittiä ja etäisyydet ovat hyvin erilaisia ​​(yhdestä 100 kilometriin). Espanjassa on yli 3 300 kilometriä käytöstä poistettua rautatieverkostoa, joka on muutettu pyöräily-ja vaellusreiteiksi Vias Verdes-ohjelman puitteissa , jota koordinoi Espanjan rautatiesäätiö. Greenwayt, vihreät tiet, herättävät paljon kiinnostusta median keskuudessa ja sopivat kaikenlaisille ihmisille. Ne ovat erittäin tunnettuja kansainvälisesti ja mahdollistavat aktiivisen matkailun ja pyöräilyn harrastamista.

Erilaiset reitit

Jotkut reitit ovat erityisen kuuluisia pyöräilyn suhteen, kuten Camino de Santiago. Erilaisia ​​reittejä, joista eräs päättyy Santiago de Compostelan (Galicia) katedraaliin tai El Camino del Cid, jonka reitti vie läpi paikkojen, joilla ritari Rodrigo Diaz de Vivar kulki marssiessaan maanpakoon, jonka Alfonso VI määräsi 1000-luvulla tai Canal de Castilla(vanha vesiväylä). Nämä reitit kulkevat alueiden läpi, joilla keskiaikainen menneisyys. Murcian alueen matkailuinstituutti käynnisti yhdessä Espanjan rautatiesäätiön kanssa lehdistömatkan toimittajien kanssa. Motivaatio tälle matkalle juontaa juurensa median kiinnostuksesta 30 vuotta kestäneitä espanjalaisia ​​vihreitä reittejä kohtaan, ihanteellisia pyöräilyreittejä ja erittäin vaihtelevia maisemia, kunnostettuja rautatieverkostoja, tunneleita, siltoja ja asemia. Eräs tunnettu reitti päättyy Caravaca de la Cruziin, pyhään pyhiinvaelluskaupunkiin.

Via Verde de Murcia

Reitti Caravaca de la Cruz on todella kaunis. Via Verde kulkee mäntymetsien ja viinitarhojen halki, lähellä hedelmätarhoja ja halki niittyjen. Reitti kulkee vuoristomaisemissa, noin 500 metrin korkeudessa. Matkalla voi tutustua vanhaan visigoottien kaupunkiin Begastrin. Aiemmin kirjoitin Espanjan historiasta ja tällöin esittelin visigootit, joilla oli suuri vaikutus maahan. Murcian luoteinen vihertie-verkosto, Via Verde del Noroeste hyödyntää vanhaa rautatiereittiä Murcian ja Caravaca de la Cruzin välillä. Matkan varrella on useita levähdyspaikkoja, majapaikkoja, vanhoja juna-asemia, joissa nykyään on mahdollista yöpyä.

Via Verdes täytti 30 vuotta

Vías Verdes -reittiohjelmasta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Reittiohjelma, jolla suuri visio ja ollut aikaansa edellä. Hanke syntyi antamaan uutta elämää käytöstä poistetuille rautatieverkostoille. Tällä hetkellä käytössä on 135 vihertietä, joiden pituus on yhteensä yli 3 300 kilometriä, ja 125 asemaa, jotka on kunnostettu matkailukäyttöön. Kun katsomme ympärillemme, niin ymmärrämme, että on yhä yleisempää nähdä ihmisiä liikkumassa polkupyörällä kaupungeissa, kylissä, rannikolla tai vuoristossa. Monet alle 50 000 asukkaan paikkakunnista ovat tehneet tukihakemuksen Espanjan rautatiesäätiön kautta Liikenne- ja kaupunkisuunnitteluministeriöön, koska haluavat olla mukana pyöräilyverkoston edistämisessä. Hakemuksia on tullut mm. Andalusiasta, Kataloniasta ja Valencian yhteisöstä. On hyvin ymmärrettävää, että lukuisat pyöräilevät tai vaeltavat turistit ovat tervetulleita paikkakunnille, koska se tietää tuloja ja näkyvyyttä

Matkasuunnitelmat ovat hyvin esillä kuukausittain ilmestyvissä  InfoVías Verdes -tiedotteissa.

Valencian alueella on yli 200 kilometriä viherteitä, joilla voit kävellä tai pyöräillä

Alicanten maakunnassa on myös useita viherteitä, joiden kauneus vailla vertaa. Alicante on paikkakunta, jossa on yksi eniten käyttämättömiksi jätetyistä rautatielinjoista Espanjassa, minkä vuoksi maakunnassa on niin monia viherteitä. Kolmetoista reittiä, satoja kilometrejä polkuja ja upeita luonnonmaisemia. Voit kävellä tai pyöräillä Valencian alueen viherteitä pitkin ja nauttia luonnosta.

Via Verde de Torrevieja

Las Lagunas de la Mata y Torreviejan luonnonpuisto on yksi Valencian alueen maagisimmista maisemista. Vía Verde de Torrevieja vie sinut tämän luonnonkauniin alueen ytimeen, kun kävelet kaupungin läpi El Acequionin rannan suuntaan ja sieltä avautuu uskomattomat näkymät suolajärvelle matkan varrella.

Via Verde de Alicante

Alicante on vuoristoinen maakunta, joten viherteillä maasto voi olla hyvin vaihtelevaa. Ne sopivat kylläkin pyöräilyn lisäksi patikointiin ja vaikkapa liikkumiseen lastenrattaiden kanssa. Koska viikonloppuisin reitit hyvin suosittuja, niin kannattaa vierailla niillä arkisin.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *