Jose ja autokaupat

Meidän ei ollut tarkoitus jämähtää paikoillemme El Puigiin, vaan hankkia auto ja matkustella sekä Espanjassa että muualla Euroopassa kuten Ranskassa ja Italiassa. El Puig oli pieni kylä, jossa olimme varmaan ainoat ulkomaalaiset. Yhteydet kylästä Valencia cityyn olivat hyvät, koska juna kulki usein ja nopeasti, noin 20 min.

Kylä oli valencialaisten ns. esikaupunkialuetta, koska sieltä käsin oli helppoa käydä töissä Valenciassa. Kylä oli siisti. Jätehuolto oli järjestetty hyvin. Kaduilla ei ollut koiranjätöksiä. Kun vein koirani ulos, niin mukana oli tietenkin kakkapussit sekä myös vesipullo, jolla huuhdeltiin koiran pissat pois. Kylän puhtaanapito piti paikat siisteinä melkein päivittäin. Muistan, kun kerran taxi toivat meidät Valencian kaupungista asunnollemme. Taxikuski nousi autosta, hengitti syvään, nosti kädet ylös taivasta kohden ja huudahti, kuinka puhdas ja raikas ilma täällä on!

Auton hankinta

Auton hankinta osoittautuikin hankalaksi, koska tiedusteluihin, koskien myytäviä autoja, tuli vastauksena, että viestittely onnistuu joko katalaaniksi tai valenciaanoksi. Kun englantia ehdotti, niin myyjä ei enää vastannut. Lähdimme junalla Valenciaan ja siellä oli tarkoitus käydä muutamassa autoliikkeessä. Ensimmäinen autoliike oli valtava, suuri valikoima kiinnostavia autoja. Löysimme ystävällisen myyjän ja kysyin, että onnistuuko kaupanteko englannin kielellä. Keskustelu loppui siihen ja hymyn tilalle saimme silmien pyörittely

Jose

Joseen tutustuimme sattumalta. Näimme hänen autonsa paikkakunnan kuuluisan luostarin Monastery of Santa Marian edessä. Autossa oli hänen yrityksensä mainos ja otimme häneen yhteyttä. Kaikki oli aina tuuripeliä, kun etsit remonttimiestä. Aikaisemmin meillä oli ollut hieman huonoa tuuria, mutta Josen kohdalla vihdoin tärppäsi. Jose oli englannin kielen taitoinen, asunut lyhyen aikaa Ruotsissa ja erittäin mukava mies. Hän ymmärsi meidän tilanteemme, minkälaista asua kylässä ulkomaalaisena. Jose itse oli syntyperäinen kyläläinen, mutta muuttanut asumaan vuorille lähelle kylää. Kerrottuamme meidän automme hankinta ongelmista, Jose tarjosi heti apua. Sovimme, että hän lähtee mukaan autokaupoille.

Jose ja isänsä Fernandez

Valenciassa on muutaman vuoden aikana ollut ja on edelleen voimakas uudelleen rakentamis- ja remontoimisbuumi. Vanhoja rakennuksia remontoidaan ja mm. lasten leikkipaikat, liikenneympyrät, pyörätiet kunnostetaan tai uusitaan. Lama-aikana rahan puutteen takia rakennustyöt keskeytyivät ja moni rakennus jäi valmistumatta, mutta nyt rakennustyöt ovat alkaneet uudestaan ja työt tehdään loppuun. Julkisivut saaneet uuden ulkoasun. Rakennus- ja remonttimiehet ovat siis erittäin kysyttyjä. Myös Jose kertoi, että töitä riittää enemmän, kun ehtii tekemään. Kiireiden takia Josen isä Fernandez tarjoutui kuljettamaan meidät autollansa sovittuun autoliikkeeseen. Fernandez oli espanjalainen herrasmies, joka halusi auttaa ja koskaan ei ollut kiire, mutta ei suostunut ottamaan mitään vastaan esim. bensarahoja, joita tarjosimme. Myöhemmin ostimme hänelle pullon hyvää whiskyä.

Löysimme auton ja seuraavalla kerralla Jose itse ehti tulemaan kanssamme autoliikkeeseen…ja hyvä, että tuli. Auton ostamisessa tarvitaan kielitaitoa ja ymmärrystä autokaupasta Espanjassa. Opittiin paljon uutta esim. autovakuutuksesta ja ajoluvasta, mikä on autokohtainen. Kaikilla autoilla pitää olla vähintään vuoden takuu. Meidän myyjämme hankkima vakuutus ei ollutkaan voimassa, kun ilmeni heti kaupanteon jälkeen, että autosta tuli öljyt ulos ja hän kieltäytyi korjaamasta vikaa. Jose kävi tiukkoja keskusteluja ja myyjä lopulta suostui korjauttamaan pienessä korjaamossa Valencian keskustassa. Veimme auton sinne ja tiesimme heti, että täällä sitä ei korjata, enintään purkalla vuotokohta umpeen. Puolen vuoden jälkeen veimme auton kunnon korjaamoon ja maksoimme itse korjauksen. Autoa myytiin 2017 vuosimallina, mutta kun saimme vin-numeron, niin kävi ilmi, että auto oli vuodelta 2012. Autoa ostaessa ostajan pitää olla sitkeä ja vaatimalla vaatia kaikki tarvittavat tiedot autosta esim. huoltokirja.

Yläkerran parvekeovet

Talomme yläkerrassa avautuivat korkeat ovet molemmille parvekkeille. Huonekorkeus noin 5 metriä, joten oli melkein majesteellista avata ovet ja istua alas ihailemaan rauhallista näkymää alas kadulle. Isolta parvekkeelta avautui koko katu eteemme, jonka päässä näkyivät kaukaiset vuoret. Parvekkeella oli mustat, pystysuorat metalliset parvekeraudat, jotka ulottuivat aina parvekkeen kattoon asti. Itse ovet olivat heikot, alkuperäiset (rakennusvuosi 1900) ja auringon heikentämät. Halusimme uudet ovet. Aikaisemmin parvekeovia kävi katsomassa arkkitehti, joka ehdotti, että rakennettaisiin ns. lasitettu alue, joka tulisi huoneen sisäpuolelle. Tämä veisi tilaa sisältä ja olisi melko järeä. Kysyimme Josen mielipidettä ja hän ehdotti heti, että kunnon liukuovet ja se on siinä. Vanhat ovet pysyivät omilla paikoilla ja jäivät liukuovien sisäpuolelle, joten ne säilytettiin osana vanhaa rakennusta, kuten halusimmekin ja ovet eivät enää joutuisi säiden armoille.

Koska talomme oli vanha ja sijaitsi vanhan kaupungin osassa, julkisivun muutoksiin tarvittiin lupa. Emme halunneet muuttaa mitään, vaan vaalia vanhaa esim. maalasimme isot ulko-ovet ja seinät mustanruskealla maalilla, jota talossa oli käytetty. Rakastin korkeita huoneita, vaaleita seiniä ja tummaa puuta olevia kattoparruja. Yläkerrassa, suurien parveke ikkunoiden takana huonekorkeus kohosi ylös jopa 5-6 metriin. Mieheni vitsaili, että huonetta oli aikoinaan käytetty kylän hirttäjäispaikkana, koska sieltä aukeni näköala kadulle sekä edestä että sivulta ja ylhäältä katosta roikkui lamppu, jonka paikalle voi kuvitella hirttoköyden. Talomme sijaitsi kallion rinteessä, joten sieltä oli hyvä katsoa alas ja kadulta näkyi hyvin ylös, kun avasimme korkeat, isot parvekkeen ovet. Myönnettävä oli, että huone sopisi hyvän mm. hirttäjäisseremoniaan tai kaupungin suurmiehen pitämään mahtipontisen puheen alamaisilleen eli kylän asukkaille.

Kenkäsuojat

Yleensä ulkojalkineissa tullaan sisälle, oli sitten kysymys remonttimiehistä tai kylään kutsutuista vieraista. Tämän vuoksi olimme hankkineet kertakäyttöisiä kenkäsuojia, jotka olivat pussissa ulko-ovemme sisäpuolella. Allasmiestä varten olimme jopa ostaneet pitkän, punaisen maton, jota pitkin oli tarkoitus kulkea olohuoneen läpi ulos takapihalle, jossa allas sijaitsi. Tällä tavalla edes jonkin verran estettäisiin hiekan ja lian kulkeutuminen sisälle. Ajatus oli mielestämme hyvä, mutta allasmies ei ollut oikein ymmärtänyt sitä. Hän oli kulkenut maton vierestä, kun olimme olleet poissa kesäkauden. Kun tulimme sisälle taloon pitkän poissaolon jälkeen, niin meitä tervehti iso torakka keskellä punaista mattoa ja lattia maton vieressä likainen ja hiekkanen. Onneksi olimme rullanneet matot syrjään. Jose oli ainoa, joka ymmärsi meidän ajatusmaailmaa, koska oli asunut Ruotsissa ja piti lattiat puhtaina ja jopa remontoidessa suojasi huonekalut.

En tule koskaan ymmärtämään miksi kävellään suoraan sisälle ihmisten koteihin ulkojalkineet jalassa, mutta tämän vuoksi ymmärrän, miksi mattoja näkee harvoin ihmisten kodeissa ja puulattia harvinaista, paitsi meillä kaikki lattiat olivat puuparkettia. Käytännöllistä on tietenkin käyttää kiveä tai marmoria lattiamateriaalina, koska ne kestävät kulutusta ja likaa. Tuttu arkkitehtimme Bart kerran ihmetteli ja kertoi meille suomalaisesta pariskunnasta, joka osti häneltä asunnon, joka oli juuri valmistumassa. Pariskunnalla oli mahdollisuus vaikuttaa asunnon materiaaleihin ja halusivat ehdottomasti mustan kivilattian. Bart oli kovasti yrittänyt selittää, että mustaa lattiaa vaikea pitää puhtaana, mutta häntä ei kuunneltu. Jo pelkkä vesikin on niin kalkkipitoista, että kaikki roiskeet näkyvät ja se kaikki hiekka, mikä kulkeutuu väkisinkin sisälle.

Melkein hellyttävää, että kaikesta tästä huolimatta, kylässä talon asukkaat pesivät talonsa edessä olevan jalkakäytävän saippuavedellä ja mopilla, pyyhkivät ulko-ovet ja ikkunakalterit puhtaiksi harva se päivä.

-Taru