Kaunis itämainen villa Serran vuoristossa

Alberto

Vuokrasimme mieheni kanssa auton ja lähdimme ajamaan Valenciasta ylös kohti pohjoista. Olimme nähneet Found Valencian sivustolla kauniin itämaisen villan Serran vuoristossa. Kiinteistövälittäjämme Alberto lähti mukaan esittelemään kohdetta. Alberto oli aina hyvin pukeutunut. Puhui hyvää englantia ja oli kohtelias. Hän halusi esitellä meille myös asunnon Naquerasta, mutta asunnon portit olivat kiinni ja omistajat Kanadassa. Tämä ei Albertoa estänyt kiipeämästä muurien yli valkoiset, siistit housut jalassa. Kaunis asunto, iso uima-allas etupihalla, jonne laski majesteettiset portaat ylhäältä asunnosta. Takana villi, mutta iso puutarha. Sisällä meitä odotti nykyiset asukkaat, torakat ja home haisia kaikkialla, varsinkin alakerrassa. Voi sääli! Yleensä oli haastavaa löytää kaikille sopiva aika asuntonäytöille, koska maan tapana on, että omistaja aina paikalla.

Vuoristotie

Ensimmäinen pysähdys oli viehättävä pieni kaupunki Betera, johon kulkee maanalainen. Ylitimme Carraixet-joen ja aloitimme nousun ylemmäs vuoristoon. Seuraavaksi saavuimme Naqueraan, jossa söimme välimerellisen lounaan ravintolassa Restaurante El Pi.ssä. Naquerosta lähti kaunis puistomainen tie kohti vuoristoa. Vuoristomaisemat olivat kauniit ja jylhät. Teiden kunto yleisesti hyvä, samoin pyörätiet koko matkan ylös Serraan. Tiet olivat selvästi pyöräilijöiden suosimia. Alberto kertoi, että alue on hyvin toimeentulevien valencialaisten suosima kesälomakohde. Teiden varsilla näkyi myös hulppeita taloja, kuin pieniä linnoja, joita myös ulkomaalaiset ostavat.

Serra sijaitsee ylhäällä vuoristossa noin 25km päästä Valenciasta. Se kuuluu luonnonsuojelualueeseen, Parc Natural de la Serra Calderona, jossa mahtavat patikointi- ja pyöräilyreitit. Vuoristossa liikkuessa voi nauttia vuoristomaisemista ja tuntea villikasvien tuoksut mm.kamomilla, rosmariini, timjamiini ja luonnonvaraiset viikunat.

Kaunis itämainen villa

Villa, jota menimme katsomaan, oli myös todellisuudessa yhtä upea kuin kuvissa. Yleensä espanjalaiset talot ovat ulkoa päin kuin karkkeja, mutta sisällä tulee vastaan hoitamaton ja huonossa kunnossa oleva asunto, jossa jopa pari torakkaa voi juoksennella. Kättelimme omistajan ja aloitimme kierroksen, omistaja ja hänen poikansa kulkivat aivan meidän perässä. Asunnossa viehätti hillitty värien käyttö ja selkeä sisustus, ns.skandinaavinen tapa. Espanjalaiseen tyyliin kuuluu värien käyttö mm. ruohonvihreä, räikeä oranssi, murrettu keltainen, vaalea liila… Villan takana oli iso uima-allas ja viihtyisä katettu terassi. Istahdin hetkeksi terassituoliin ja halusin ihailla vuoristomaisemia, mutta eihän siitä mitään tullut, kun omistaja poikansa kanssa vahtivat mua haukkana. Erikoinen tapa myydä asuntoa.

Asuntonäytön jälkeen

Asuntonäytön jälkeen kävelimme alas vuoristokylään, jossa kapeat tiet ja korkeat kiviset asunnot. Oli kuin paluu menneeseen. Löysimme lopulta kylän torin ja pienen kuppilan, jossa sain elämäni parasta espressoa ja tortillaa. Ajoimme tämän jälkeen takaisin päämajaamme Deniaan ja teimme tarjouksen villasta. Aloitimme kauppaneuvottelut. Valitsimme barcelonalaisen lakitoimiston, koska siellä työskenteli suomalainen naispuolinen lakimies. Valinta oli vikatikki, koska suomalainen siirsi hyvin pian toimeksiannon jälkeen meidät paikalliselle lakinaiselle. Yhteisymmärrystä oli vaikea löytää ja lakinainen oli hyvin ylimielinen.

Ongelmaksi tuli uima-allas, joka ei ollut laillinen. Tässä kohtaa aina niin kovin hillityltä ja ystävälliseltä Alberto paloi käämit. Hän ei voinut ymmärtää miksi laiton allas voi olla niin tärkeä, että kauppoja ei tule. Selitimme parhaamme mukaan, että turistina on vaikea neuvotella viranomaisten kanssa, koska meillä ei ole yhteistä kieltä(eivät puhuneet englantia) ja emme tunne maan virkakoneistoa, jos tulee myöhemmin ilmi, että allas ei ole laillinen. Lopputulos oli, että kauppa ei toteutunut ja saatiin muhkea lasku lakitoimistosta.

-Taru

Samankaltaiset artikkelit

  • Rental agreement

    Long -term leases have fallen by 12% per year and short -term leases are already 10% of the total offer. ”The number of homes to be rented has continued to decline (-1 %), which collects a 12 %drop on an annual basis,” according to El Mundo’s study. ”The explosive growth of seasonal rentals is directly related…

  • Smoked fish

    Savukala Smoked fish is a great delicacy in Finland, so when our neighbor gave us a whole smoked fish, we were very satisfied and thanked. So we have made a reconciliation with our neighbor, which was shown by our neighbor’s friendly gesture. The smoked fish was very well smoked, juicy and the degree of saltiness…

  • Earthquakes

    The areas of the Pyrenees Peninsula form part of the hot zone of the seismic activity because the tech tiles are in the immediate vicinity. The earth’s bark part consists of tectonic tiles that move slowly, about 1-15 cm per year. Continental tiles do not follow the boundaries of the continental, even though the name…

  • Acoustics and soundproofing

    Akustiikka ja äänieristys The purpose of the acoustic board is to suppress the sound and shorten the aftermath. Good acoustics means holistic enjoyment and preservation of neighboring peace. The sound consists of waves and when they hit the hard surface, they bounce back to create a post-skill. However, the acoustic panels break down and absorb sound…